Kilpisjärvi

Tervetuloa Kilpisjärvelle – Suomen ainoaan oikeaan tunturikylään

Kilpisjärvi sijaitsee pohjoisen Suomen käsivarressa, sen ylimmässä kärjessä. Kylässä kohoaa mahtava Saana-tunturi, jonka juurella Kilpisjärven 130 asukasta asuvat. Kylä on aivan Skandien reunalla, 50 kilometrin päässä Jäämereltä. Alueella on myös Suomen, Ruotsin ja Norjan rajapyykki, jota sanotaan maailman rauhallisimmaksi valtioiden rajaksi.

Kaunis, karu tunturiluonto

Kilpisjärvellä koet arktisen puuttoman tundran ja loputtomat lumilakeudet. Kylämme on noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella, ja maisemaa hallitseva Saana-tunturi kohoaa yli 1 000 metriin. Täältä näkee kauas: huikeat maisemat avautuvat jopa kolmen valtakunnan suurtuntureille. 

Säävaihtelu on vuosittain Kilpisjärvellä suurta. Ympäröivillä tunturiylängöillä sääolot saattavat vaihdella myös hyvin nopeasti päivän aikana. Kilpisjärvi jäätyy yleensä marraskuun alussa, ja jäät lähtevät hieman ennen juhannusta. Vapun aikaan aurinko on jo niin korkealla, ettei pimeää hetkeä ole edes sydänyöllä. Lumi laikuttaa Kilpisjärven tuntureita usein keskikesälläkin. 

Opastetuilla retkillämme pääset kokemaan turvallisesti ainutlaatuisen luonnon ja henkeäsalpaavat maisemat.

Yhteydet Kilpisjärvelle

Pääset Kilpisjärvelle autolla, kutsutaksilla Kittilän lentoasemalta, bussilla Rovaniemeltä tai bussilla Norjan puolelta Tromsöstä.

  • Autolla ajaen valtatie 21 johtaa Kilpisjärvelle
  • Kilpistaxi tarjoaa Kittilän lentoasemalta kutsutaksikuljetusta
  • Arctic Route tarjoaa päivittäistä bussiyhteyttä Rovaniemeltä Kilpisjärvelle ja Tromsöstä Kilpisjärvelle.

Kilpisjärven kylän palveluita